Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2006
"Kovakantinen"

Tausteksti:
”Kuolleet eivät puhu. En tiedä miksi.” Lohtua, oikeutta ja kostoa hakevilla kuolleilla on keinonsa kommunikoida nuoren Odd Thomasin kanssa.
Kun Oddin pikaruokagrilliin saapuu bodachien ympäröimä turpea muukalainen, Odd vakuuttuu että Elviksen itkuinen haamu on yrittänyt kertoa hänelle jotain tärkeää.
Bodachit ovat verilöylyihin ja joukkotuhoihin erikoistuneita henkimaailman katastrofimatkailijoita. Ja nyt ne norkoileva Pico Mundon pikkukaupungissa.
Joku aikoo pikaliittää Pico Mundon kunnan ja sen asukkaat – mukaan lukien Oddin rakastetun Stormyn ja 200-kiloisen kirjailijaystävän P.Oswald Boonen – kuolleiden hiljaiseen kerhoon. Tuhansien ihmisten kohtalo on Oddin rohkeuden, kekseliäisyyden ja uskon varassa.

Arvostelu:
Siitä on jo jonkin aikaa, kun sain tämän kirjan luettua. Takakannen perusteella luvassa oli jotain hämmentävää. Ja olihan se sitä. Kirjan kertojana on Odd Thomas. Hän kertoo heti kirjan alkumetreillä olevansa “epäluotettava kertoja”. Ylipäänsä kirjassa useastikin kertoja kertoo tavallaan kirjoittamisestaan. Tarina kuitenkin kulkee koko ajan eteenpäin ja omituisia asioita tapahtuu Oddin kuvatessa maailmaansa vähätellen omaa merkitystään. Oddilla on kova tarve selitellä tekemisiään lukijalle. Aluksi kirja tuntui hankalalta, tai sanottaisiinko liian vähättelevältä. Nopeasti tapahtumat kietoivat lukijan maailmaan jossa kuolleita kävelee vastaan milloin missäkin ja kaikki on mahdollista. Tavallaan ärsyttävää, mutta myös hyvä on että erikoisia ilmiöitä ei ruvettu selittämään auki, vaan jonkin verran spekuloitiin, mutta pääpaino oli kuitenkin juonessa. Jokainen tehkööt omat päätelmänsä ja arvionsa bodacheista. Lopun arvasi, mutta kirjailija onnistui pitämään juonen kasassa ja aivan viime metreille asti toivoi, että olisi väärässä, että loppu olisikin toisin.